Verisuonet ja KTP-laser

Parhaillaan istun lentokentällä lähdössä Barcelonaan ihoon ja esteettisiin sekä laserhoitoihin keskittyvään kongressiin – jo kolmas vuosi kun käyn kyseisessä koulutuksessa mutta parhaiten uusia ideoita ja oppia tähän aiheeseen liittyen saa mielestäni ulkomailta. Jos jatkaa potilaiden hoitoa kuten ”on aina tehty”, mikään hoito ei edisty tai kehity.

Laserhoidoista puheen ollen – olen aiemminkin kirjoittanut verisuonien häivyttämisestä KTP-laserin avulla, mutta eipähän kertaus haittaa! Tänään kävi Laser Tilkassa hyvä potilas ja muistin jopa ottaa valokuvat ennen ja jälkeen hoidon:

Yhdellä käsittelyllä hyvä reaktio jossa suonet hävisivät saman tien. Toki voivat vielä palautua, mutta uusintahoito voidaan tarvittaessa tehdä noin kuukauden kuluttua.

Ihanaa viikonloppua Sinulle!

Luonnollisesti täyteaineita ja botuliinia

Niin sanotut pistoshoidot, eli täyteaineet ja botuliinit (Botox) herättää usein paljon tuntemuksia ja tuohtunutta keskustelua, erityisesti niiden ihmisten keskellä jotka eivät näistä hoidoista tiedä paljoa.

Syy pistoshoitojen huonoon maineeseen liittynee siihen, että hurjat ylitäytetyt huulet ja posket ja ”frozen face”-tyyppiset kasvot ovat pilanneet näiden sinänsä hyvien hoitomahdollisuuksien maineen. Nämä yliampuvat (ja suoraansanottuna rumat) lopputulokset ovat yleensä ei-ammattilaisten aikaansaannoksia, koska tähän mennessä pistoshoidot ovat ajautuneet ikään kuin ”pimeille kujille”, juuri sen vuoksi että näitä pidetään turhina ja näistä puhuminenkin on jokseenkin tabua. Kun lääkärit eivät ole halunneet näitä tehdä, niin kosmetologit ja kampaajat ovat ilomielin ottaneet vastuun pistoshoidoista. Nyt tosin tähän asiaan tulee muutos, ainakin botuliinin osalta.

(Kyseisessä HS:n artikkelissa on tosin puurot ja vellit menneet hieman sekaisin – itse koen että lähinnä täyteaineet vaatisivat lääke-statuksen ja tarkan valvonnan, koska tällä hetkellä niiden käyttöä ei pysty valvomaan kun hyaluronihappoa pidetään kosmeettisena aineena. Mahdolliset haitat täyteaineista ovat paljon vakavampia kuin botuliinilla, jolla haitat ovat aina ohimeneviä ja yleensä lieviä).

Botuliinilla lamaannutetaan tahdonalaisia lihaksia (kuten otsan ja kulmakarvojen välistä liikkeitä) ja täyteaineilla voidaan täyttää esim poskia ja häivyttää marionettilinjoja leuassa. Jos halutaan lisää volyymia huuliin, se tehdään täyteaineella, ei botuliinilla, kuten monet harhauttavasti luulee.

Botuliinilla ja täyteaineilla voidaan myös hoitaa arpia ja synnynnäisiä epämuodostumia, ja botuliinilla on lisäksi satoja muitakin lääketieteellisiä käyttöaiheita. Itse käytän botuliinia myös esim kasvojen punoituksen ja liikahikoilun hoitoon.

Kannatan ehdottomasti maltillista lopputulosta – jos jokainen ohikulkija huomaa että ”jotain on pistetty” ollaan jo menty pitkälti yli hyvän maun rajan. Itse huomaan hyvin herkästi kun jonkun huulia on täytetty, joten huulien kanssa tulee olemaan erityisen varovainen.

Moni unohtaa että vaikka törröhuulet näyttäisivät kivalta peilissä edestäpäin tai selfiessä, niin sivusta katsottuna ankannokka ei ole kovin viehättävä.

Kannattaa muistaa, että viranomaiset valvovat vain terveydenhuollon ammattilaisten tekemiä hoitoja – jos kampaajan tekemästä pistoksesta seuraisi esim pysyvä kudoskuolio (se on täysin mahdollista täyteaineilla, ei siis botuliinilla), niin ei ole minkäänlaista potilasturvaa tehdystä hoidosta. Samoin potilasturva-vakuutus ei korvaa mitään jos hoidot tai leikkaukset on tehty ulkomailla.

Luomen poisto laserilla

Valtaosa potilaistani yksityispuolella tulevat vastaanotolleni luomien vuoksi, koska olen saanut pitkän ja laadukkaan koulutuksen ihosyöpien tunnistamiseen ja hoitoihin HUS:n Iho- ja Allergiasairaalan toimenpideyksikössä.

Yleensä asiakkaat haluavat varmistua että iholla on ainoastaan hyvänlaatuisia muutoksia jotka eivät vaadi jatkotoimenpiteitä TAI he haluavat eroon ihomuutoksista jotka lähinnä häiritsevät kosmeettisesti tai esim hankautumalla vaatteisiin. Ihomuutokset kannattaakin aina tarkistuttaa ihotautilääkärillä dermatoskoopin avulla – aiheesta olen kirjoittanut enemmän täällä.

Olen aiemmin myös kirjoittanut siitä, mitkä ihomuutokset soveltuvat poistoon CO2 laserilla ja miten toimenpide eroaa perinteisestä kirurgisesta poistosta. Siihen kirjoitukseen pääset tästä.

Jos toteat että sinulla on häiritsevä ihomuutos joka voisi soveltua laserilla poistoon, on lopullinen toimenpide hyvin nopea ja vaivaton. Tämänkin nenän näkyvän koholuomen poistoon meni aikaa korkeintaan noin 5 minuuttia siitä kuin potilas pääsi pritsille makaamaan.

Kuvassa siis poistojälki heti toimenpiteen jälkeen, päälle tulee vielä ihoteippi joka pidetään muutama päivä. Suihkuun voi mennä heti seuraavana päivänä, mutta uimista saa harrastaa vasta kun iho on ehjä. Hikiliikunta on sallittu muutaman päivän kuluttua – jos poisto sijaitsee hautuvassa kohdassa (kuten esim kainalossa) suositellaan noin viikon taukoa.

Eli koholuomen poisto laserilla on nopea ja vaivaton, ja paranee yleensä lähes täysin jälkeä jättämättä. Tavallisin kommentti jonka kuulen potilaan suusta on; ”miksi en tullut aiemmin?”.

Aqua Gold kasvohoito

Ihana Elinamme nykii ajoittain minua hihasta ja pakottaa minut hänen tuoliinsa elvyttämään väsynyttä ihoani.

Pari viikkoa sitten hän teki minulle uudenlaisen kasvohoidon Aqua Gold tekniikalla. Ihon pintakerrokseen tehtiin pieniä reikiä ja neulojen läpi saadaan ihoa ruokittua.

Minun cocktailissa oli hieman hyaluronihappoa (joka antaa iholle kiiltoa, täytettä ja ravintoa), pieni määrä botuliinia (joka vähentää punoitusta ja finnien muodostusta) sekä annos B-vitamiinia.

Huomasin että myös Kim Kardashian on tehnyt kyseisen kasvohoidon – näet hoidon toteutuksen tästä videosta. Itse en ehkä näytä ihan yhtä hehkeältä kasvohoitoja saadessa, joten jätin nyt itse videon kuvaamatta…

Elina Lähdetielle voi varata ajan tästä, konsultaatiokäynti on ilmainen. Jos haluat kysyä hoidoista etukäteen, on sähköposti elina.lahdetie(at)pihlajalinna.fi