Pihlajalinna Laser Tilkkaan olemme saaneet uuden laserkoneen punoittavien ihomuutosten hoitoon. Kone on laadukas yhdysvaltalainen Candela Vbeam Prima jossa löytyy sekä pulssivärilaser (595 nm) että syvempiin muutoksiin yltävä Nd:Yag (1064 nm).


Tällä laitteella voidaan entistä paremmin hoitaa kasvojen punoitusta, ruusufinniä, kasvojen pintaverisuonia, tuliluomia, punoittavia arpia, hämähäkkiluomia ym. Myös vaaleita pigmenttejä, huulikohjuja ja jalkojen pintaverisuonia voidaan hoitaa Primalla.

Hoitokertoja vaaditaan yleensä 1-3, jonka jälkeen yleensä ylläpitohoito noin kerran vuodessa on tarpeen. Hoitovaste ja -väli on toki yksilöllistä.
Hoitoon ei saa tulla ruskettuneena, ja aurinkoa, hikoilua ja saunomista on syytä välttää muutaman päivän hoidon jälkeen. Paras aika hoitoon on talviaika aurinkoaltistuksen välttämiseksi, mutta vielä nyt toukokuussa voi tulla hoitoon jos ei iho ole vielä altistunut auringolle.
Muutaman päivän (2-7 päivää) voi iholla näkyä punoitusta, turvotusta ja joskus mustelmia, riippuen siitä mitä on hoidettu.

Tervetuloa Pihlajalinna Laser Tilkkaan konsultaatioon allekirjoittaneelle tai laserhoitajille (Sini Korhonen ja Leena Laukkanen).