Runsasluominen?

Omalta iholtani löytyy pigmenttineevuksia (eli niinsanottuja luomia) pitkälti yli 150 kpl, vaikkakin ovat suhteellisen pieniä, alle 4 mm läpimitaltaan.

img_1710

Melanooman esiintyvyys on viime vuosina lisääntynyt, ja etenkin nuorilla aikuisilla lisääntyneestä auringonotto-käyttäytymisestä johtuen.

Melanooma ja muut ihosyövät ilmaantuvat useimmiten ”de novo” eli aiemmin terveelle iholle, harvemmin siis vuosia rauhallisena pysyneeseen luomeen tai näppyyn. Tämän vuoksi ei suositella rauhallisten luomien poistoa ”melanooman estohoitona”, mutta muuttuviin tai kasvaviin luomiin kannattaa kiinnittää huomiota ja näyttää dermatoskopiaan perehtyneelle lääkärille. Kun muutos on poistettu tai osa muutoksesta otettu koepalaksi, patologi tutkii näytteen mikroskoopilla jossa todetaan onko se hyvä- vai pahalaatuinen. Tämän perusteella suunnitellaan tarvittava jatkohoito.

Melanooman lisäksi pigmentoituneet ihomuutokset voivat olla niin sanotusti dysplastisia, eli levottomia, luomia. Näitä ei tarvitse poistaa jos eivät kasva ja muutu, mutta jos on dysplastinen neevus on poistettu, tehdään joskus lisäleikkaus jotta varmistetaan että muutos on tullut kokonaisuudessaan pois.

img_1744

Jos luomia on runsaasti, mahdollisten muutosten havaitseminen on haasteellista. Niin sanotut ”luomikuvat” auttavat tässä, eli iho valokuvataan tarkasti kauttaaltaan, ja valokuvasarjaan verrattuna voidaan jatkossa havaita onko iholle ilmaantunut uusia poikkeavia muutoksia, tai ovatko vanhat luomet kasvaneet. Näitä muuttuneita muutoksia suositellaan poistettavaksi leikkauksella.

Luomikuvia voi toki yrittää ottaa itsekin (lähinnä jos yksittäisistä luomista kyse), mutta laadukkaiden koko ihon valokuvien saamiseksi suositellaan ammatti-valokuvaajan ottamia tarkkoja kuvia.

Laser Tilkan yksityissairaalassa (Helsingissä, Mannerheimintie 164) on mahdollista varata aika ammatti-valokuvaajalle edulliseen hintaan (alle 150 euroa). Kuvia tulee yhteensä noin 80 kpl ja kattavat koko ihon. Luomikuvat siirretään levylle ja näihin kuviin verrataan jatkossa ihoa säännöllisin väliajoin ihotautilääkärin vastaanotolla.

Jos on paljon poikkevia luomia, itse suosittelen seurantaväliksi 3 kk, 6 kk ja jatkossa 1-2 vuoden välein. Kuvat ovat ikuisia eivätkä käytännössä vanhene eikä valokuvausta tarvitse uusia.

Laser Tilkassa on minun lisäksi useita ihotautilääkäreitä, mutta kuvien kanssa voi toki käydä kellä tahansa itse valitsemansa lääkärin vastaanotolla, tällöin täytyy vaan pyytää kuvat itselleen mukaan. Kuvat säilytetään myös Laser Tilkassa.

Jos olet runsasluominen ja koet että luomien omatoiminen seuranta on haasteellista, voit varata ajan Laser Tilkan luomikuviin ajanvarausnumerosta 010 312 110.

Laser Tilkan kotisivuille pääset tästä ja lisää tietoa Laser Tilkan luomipoliklinikan toiminnasta löydät tästä ja dermatologisesta valokuvauksesta tästä.

img_1745

För att upptäcka melanom tillräckligt tidigt (då prognosen är bäst) kan personer med många pigmentnevus (dvs ”födelsemärken”), ta foton av hela huden, för att möjliga förändringar på huden ska upptäckas i tid. 

Laser Tilkka i Helsingfors (tel: 010 312 110) kan man ta professionella fotografier av sin hud å en yrkesfotografs vägnar. Fotoserien används i framtiden vid uppföljningen på en hudläkares mottagning med jämna mellanrum (med t.ex med 1-2 års intervaller).

Thaimaan ruoan ”vaaroista”

… ja muista kaukomatkalla hyödyllisistä itsehoito- sekä reseptilääkkeistä tulee tässä.

Thaimaassa ja muissa Aasian maissa on turisteilla vatsatauti lähes varma, vaikkakin kutsumaton, vieras. Meidänkin perheessä lapsilla ja miehelläni on tähän mennessä kaikilla kertaalleen ollut noin 5-12 tuntia kestävä oksennustauti, onneksi kuitenkin välissä on ollut päiviä että kaikki ovat olleet terveenäkin.

Nämä taudit siis siitäkin huolimatta että juomme ainoastaan pullotettua vettä (jääpalatkin on valmistettu hotellissamme puhdistetusta vedestä), pesemme käsiä ja yritämme muistaa laittaa käsidesiä ennen ruokailua, jos käsien pesu ei onnistu.

img_1701
Lisäksi otamme kaikki päivittäin kapselin maitohappobakteeria aamupalan yhteydessä ja toivomme että siitäkin olisi jotain hyötyä. Vinkkinä lapsiperheille: jos kapselit ovat vaikea niellä, ne voi vääntää keskeltä auki ja sisällön jauhe sekoittaa vaikka veteen, mehuun tai jogurttiin – ei maistu millekään. Onneksi taudit ovat menneet nopeasti ohi tältä erää, mutta jos olisivat jatkuneet pidempään, niin elektrolyytti- ja nestevajetta on tärkeää korvata.

Mukana reissussa kulki tällä kertaa Specialyt juomajauhe, joka sekoitetaan veteen. Erityisest lapset kuivuvat vatsataudissa nopeasti. Painotaulukon mukaan käytetään tarvittava määrä. Vastaavia löytyy muitakin valmisteita, esim Osmosal.

img_1698
Varalle otimme mukaan myös atsitromysiini-antibiottia, koska tämä puree sekä korvatulehduksiin että vakavampaan turistiripuliin. Lapsillamme tulee herkästi korvatulehduksia paljon uidessaan, mutta tähän mennessä olemme pärjänneet särkylääkkeillä.

Yhdellä perheenjäsenellä on lisäksi todellinen pähkinä-allergia, ja hänellä on anafylaksiariski mikäli altistuisi vahingossa cashew- tai pistaasipähkinälle. Todellisella allergialla tarkoitan ettei kyseessä ole ristiallergia esim siitepölyjen kanssa, joka ei aiheuttaisi vakavaa anafylaksiaa, ja joka yleensä väistyisi iän myötä. Todellinen eli vakava pähkinä-allergia ei väistyne iän myötä, ja se voidaan todeta verikokeella ns. varastoproteiini-tutkimusten (komponenttitutkimus) sekä altistuskokeen avulla.

Ruokailuamme tämä pähkinä-allergia vaikeuttaa, mutta tähän mennessä syömiset ovat sujuneet onneksi ongelmitta. Mukanamme kulkee kortti thai-kielellä välttötarpeesta – tämän ystävällinen hotellirespan nainen meille teki.

img_1210
Ja toki varalääkkeinä on mukana myös antihistamiinia (Zyrtec tipat toimivat nopeasti ja tämän vuoksi ovat hyviä lapsen nokkosrokoissa eli urtikariassa), sekä lihakseen pistettävä adrenaliinikynä, mikäli vakavampia oireita tulisi.

img_1700
Näiden lisäksi mukana on toki myös särkylääkkeitä korvakipuun ja pääkipuun tms, kortisonivoidetta auringon polttamaan ihoon, laastareita, Septidiiniä, hyttysmyrkkyä ym.

img_1699
Thaimaankin hyttyspistoista voi seurata denguekuume, jota tulee epäillä jos 3-10 päivää hyttyspistoksesta nousee korkea kuume ilman ylähengitysoireita. Enemmän denguesta löytyy terveyskirjasto.fi:n sivuilta tästä.

Eli apteekkikuluista tuli kyllä iso lasku ja lääkkeet veivät naurettavan paljon tilaa matkalaukusta, mutta toisaalta on parempi varautua pahimpaan. Käyttämättömät lääkkeet kulkevat takaisin kotiin ja säilyvät pitkään, mahdollisia tulevia tarpeita varten.

Med på Thailandsresan måste vi ta med en stor mängd apoteksprodukter: bland annat hand-desinfektionsmedel, myggmedel, kortisonsalva, plåster, värkmedicin, mjölksyrebakterier och antibiotika mot möjlig turist-diarre och öroninflammation. Eftersom en i familjen dessutom är allergisk mot cashew- och pistagenötter så måste vi också ha med antihistamin och adrenalinspruta för säkerhets skull.

Thaimaan auringosta. 

Parhaillaan nelihenkinen perheemme viettää kaksi talvilomaviikkoa Thaimaassa, kuten monella skandinaavisella on tapana talvisin. Meille tämä on ensimmäinen kaukomatka, jos viikon Dubain ja Teneriffan matkoja ei lasketa.

img_1357
Kaunista ja kuumaa täällä on, ja tavallisen arjen hektisyyteen tämä tuli hyvänä taukona. On ehditty snorklata, meloa luolissa, uida tuntitolkulla, maata altaan reunalla, urheilla tenniksen ja kuntosalin muodossa, tutustua uusiin ihmisiin, nukkua paljon, syödä hyvin sekä halata ja kuunnella toisiamme.

Joutilaisuudesta tulee myös usein uusia ideoita, ja täällä syntyikin ajatus blogin perustamisesta.

img_1137
Allas-tottumuksemme ovat ehkä hieman poikkeavat moneen muihin turistiin verrattuna, koska ihoa rasvataan 30-50 spf:n aurinkosuojavoiteilla useita kertoja päivässä, ja maataan visusti varjossa kun ollaan kuivalla maalla. Lapset käyttävät uv-vaatteita ja hattuja uidessa, ja jos ei hattu päässä pysy, täytyy myös hiuspohja rasvata jakauksen kohdalta. Jalkateriä, varpaita ja kynsiäkään ei sovi unohtaa.

img_1297
Tähän onkin hyvä syy, koska meidän vanhempien ihotyyppi on runsasluominen ja heikosti ruskettuva. Itselläni on tavallisia pigmenttiluomia pitkälti yli 150 kpl, samoin miehelläni. Lapsilla on vain muutamia luomia mutta erityisesti tyttömme iho palaa herkästi auringossa. Mieheni lähisuvussa on useita pinnalliseen melanooman sairastaneita (eli melanoomat ovat löytyneet onneksi riittävän varhain). Tämä lisää mieheni ja täten lapsemmekin tilastollista riskiä saada itsekin jossain elämänsä vaiheessa melanooma.

Rasvaamisesta huolimatta tytön yläselkä, nenä ja ylähuuli on jo ehtinyt palaa auringossa… eli täällä tosiaan riittää se 5 minuuttia auringossa palaamiseen, aika hurjaa.

img_1641
Tässä rasvapurkki-arsenaalia allastalomme terassilla… Taustalla vesipedot jotka tällä kertaa sattuivat muistamaan päähineet, ne tuppaavat toki ajoittain ”unohtumaan”. Reimalta löytyi lipalliset ja niskaakin suojaavat uv-hatut, jotka pysyvät suhteellisen hyvin päässä sukeltaessakin.

img_1191
Ja tässä allekirjoittanut makaa isolla altaalla lukien ammattikirjallisuutta (dermatoskopiasta eli ihomuutosten tunnistamisesta eräänlaisen suurennuslampun avulla). Vieressä makoilijat kuulemma katselivat kauhuissaan ja lisäsivät voidesuojakerroksiaan… Hups, ei oikeasti ollut tarkoitus pilata kenenkään lomanautintoja.

Solen i Thailand är förrädiskt stark – man kan verkligen bränna huden efter 5 minuter utan solskydd!