Allekirjoittanut toimii Pihlajalinna Laser Tilkan iho ja estetiikan vastuulääkärinä.
Allekirjoittanut toimii Pihlajalinna Laser Tilkan iho ja estetiikan vastuulääkärinä.
Hyvän- ja pahanlaatuisten ihomuutosten tunnistamisen ja hoitojen lisäksi, teen Pihlajalinnan Laser Tilkassa myös erilaisia laserhoitoja, joista olen ajatellut hieman kirjoitella tänne blogiin.
Punoitus, näkyvät verisuonet kasvoissa ja joskus rinofyyma (muhkuranenä) ovat tavallisia oireita ruusufinnissä eli rosaceassa. Ensiksi mainittuja saattaa näkyä iholla vaikka mitään erityistä näppylämuodostustakaan ei olisi, jolloin puhutaan couperosasta.
Kylmät ja kuumat sääolot, voimakas ultraviolettisäteily, suuret lämpötilan vaihtelut ja perimä saavat aikaan kasvojen pintasuonten laajentumista, joka näkyy punoituksena ja usein myös selkeästi erottuvina suonina poskilla, nenän pielissä ja leuassa. Couperosa on lähinnä esteettinen haitta, mutta se häiritsee monen arkea. Liikunta, voimakkaat mausteet tai lasi viiniä saavat kasvot kuumottamaan ja punoittamaan. Ongelma ei poistu itsekseen, vaan pahenee vuosien myötä. Monet kokevat tämän ikävänä, sillä punakkuus usein liitetään huonoihin elämäntapoihin vaikka näin ei asia olisikaan.
Laserhoidolla voi päästä eroon tästä vaivasta. KTP-laserin valo (532 nm) imeytyy tiettyyn veren ainesosaan ja hävittää laajentuneen suonen vahingoittamatta ympäröivää ihoa. Yleensä tarvitaan 1-3 hoitokertaa lähtötilanteesta riippuen. Hoitoväli on noin 4-6 viikkoa.
Tulos on yleensä hyvä ja punoitus pysyy kurissa pitkään. Punaisuuden aiheuttajasta (couperosa, akne, ruusufinni, ihottumat) riippuu uusiutuuko tilanne ja millä aikavälillä. Ihmisen taipumusta saada couperosaa ei voi poistaa ja vaikka samat suonet eivät tule takaisin on mahdollista, että uusia muodostuu vuosien kuluessa. Hoito voidaan uusia tarpeen mukaan muutaman vuoden välein tai vaikkapa tehdä yksi ylläpitävä hoito vuosittain.
Joskus ruusufinniin kuuluu myös rinofyyman, eli ns. muhkuranenän, muodostus. Rinofyymaan voi myös liittyä laajentuneita pintaverisuonia, jotka hoidetaan KTP-laserilla. Rinofyyman aiheuttamaa ihon liikakasvua ja paksuuntumista hoidetaan hyvin tuloksin UltraPulse-hiilidioksidilaserilla. Erilaisia laserhoitoja yhdistämällä päästä parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

KTP-laserilla voidaan poistaa myös arpien, aknearpien ja erilaisten näppyjen, luomien ja ihovaurioiden aiheuttamaa punaisuutta. Myös tuliluomia ja muita punoittavia syntymämerkkejä kuten mansikkaluomia voidaan hoitaa KTP:llä.
Tuliluomien ja muiden punaisten syntymämerkkien hoitamiseen tarvitaan useita hoitoja, eikä hoitokertojen määrän arvioiminen etukäteen useinkaan onnistu. Ensimmäisellä käyntikerralla ihotauteihin ja laserhoitoihin erikoistunut lääkäri tekee koehoidon, jonka tuloksen perusteella varsinainen hoito suunnitellaan.