Kuulumisia

Blogi on taas jäänyt pienelle huomiolle viime kuukaudet koska töitä on piisannut erityisesti uusien Candelan laserlaitteidemme Vbeam Prima ja Co2re:n kanssa. Lomailin myös kesällä jonkin verran mutta yleensä kesäisin pidän vähintään viikoittain etävastaanottopäiviä, joten potilaani saavat minuun yhteyttä loma-aikoinakin.

Talvi-aika on otollinen sekä pulssivärilaserhoitohin että CO2 fraxel-käsittelyihin, koska aurinkoa tulee silloin iholle vähemmän. Pulssivärilasereihin ei saa tulla ruskettuneena koska laser nappaa silloin pigmenttiin eikä punaiseen väriin. CO2 fraxel-hionnan jälkeen taas tulisi varoa vahvaa aurinkoa mieluiten muutaman kuukauden ajan, näkyvän hyperpigmentaation välttämiseksi.

Pulssivärillä olen hoitanut paljon kasvojen punoitustiloja, pintaverisuonia, huulikohjuja, jalkojen punaisia pintaverisuonia ym. Ohessa kuvat nenänpielen kookkaista suonista jotka yleensä häviävät saman tien käsittelyn yhteydessä.

Tällä potilaalla hoidin samalla käynnillä myös kasvojen yleistä punoitusta (eryteemaa) ja poistettiin myös koholuomi leuasta CO2 laserilla – sen vuoksi leuan teippi ja poskien punoitus erottuu kuvissa.

Tekijä: Marika Schröder

Ihotautilääkäri / Hudläkare

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: