Palaute koholuomien poistosta laserilla

Varmasti lähes puolet potilaista jotka hakeutuvat vastaanotolleni Pihlajalinna Laser Tilkan toimipisteeseen, tulevat luomien vuoksi. Joillakin aiheena luomikontrolli ihosyövän poissulkuun mutta monet toivovat pääsevänsä eroon häiritsevistä koholuomista laserilla.

Joskus ei jää näkyviin mitään laserpoistosta (kuva kaapattu netistä).
Joskus jää näkyviin vaalea jälki (kuva kaapattu netistä).

Laserilla poistettavista luomista olen kirjoittanut aiemmin tässä.

Viime viikolla sain ihanan potilaspalautteen sähköpostitse joka todella lämmitti sydäntäni, ja sain luvan julkaista sen nimettömänä täällä.

Hei Marika,
haluan vielä kiittää sinua ammattitaidostasi sekä hyvästä palvelusta. Kävin joulukuun alussa vastaanotollasi Laser Tilkassa poistattamassa laserilla kaksi luomea kasvoista. Jännitin, mutta itse toimenpide oli kivuton ja nopea. Yllätyin positiivisesti myös hinnasta ja loistojuttu, että koko homma hoitui yhdellä käynnillä. Sekin oli hyvää palvelua, kun vastasit sähköposteihini asiasta kuukausia aiemmin.
Parantuminen tapahtui nopeasti otsan osalta viikossa ja nenän osalta alle kahdessa viikossa, eikä arvista tietoakaan. Lopputulos ylitti kaikki odotukseni ja on aivan uskomaton – tunnen oloni itsevarmaksi ja katson mielelläni peilikuvaa, jossa inhottavaa luomea ei enää ole jatkamassa kasvuaan. Jälki on sileä ja nenäni on nyt normaali, samaten otsan jälki on siisti.
Aivan turhaan kulutin aikaa mietiskelyyn, kun edellinen ihotautilääkäri sanoi laserpoiston olevan mahdotonta ja suositteli välttämään myös kirurgista poistoa pelotellen syvästä arvesta kovine hintoineen plastiikkakirurgilla. Onneksi pääsin vastaanotollesi, olen niin iloinen ja se on sinun ansiotasi. Palaan ehdottomasti jos vielä tarvetta ja suosittelen sinua myös muille. Kiitos!
🙂

Disclaimerina täytyy mainita että aina en ehdi vastata kaikkiin maileihin, mutta voi laittaa viestiä toistamiseen jos ensimmäiseen ei ole saanut vastausta. Parhaiten saa toki vastauksia jos varaa aikaa (20 min) vastaanotolleni suoraan, sähköpostitse en käytännössä hoida potilasasioita.

Jos luomi jää koholle laserpoiston jälkeen, kannattaa toki lähettää minulle sähköpostia 6 kuukauden sisällä niin katsotaan uutta laseraikaa jonkun päiväni päätteeksi. Annan takuun kohouman poistumisesta joten teen uusintapoiston ilmaiseksi kerran ja jos ei sekään riitä (harvinaista), täytyy hyväksyä pieni kohouma tai poisto täytyy tehdä kirurgisesti (onnistuu yleensä pienellä stanssilla, hinta sovitaan etukäteen).

Tavallisin asiakaskommentti luomien laserpoiston jälkeen on ”olipas tämä nopeaa, miksi en tullut aiemmin!”. Joten rohkeasti vaan vastaanotolle jos sinulla on väritön tai lähes väritön koholuomi joka häiritsee kasvoilla tai muualla.

Tekijä: Marika Schröder

Ihotautilääkäri / Hudläkare

4 vastausta artikkeliin “Palaute koholuomien poistosta laserilla”

  1. Hej,
    Jag läste någonstans att du i ansiktet hellre använder laser än radiofrekvens. Men har du märkt någon skillnad på metoderna när det gäller just att lyckas få bort hela ”födelsemärket”, utan att det växer tillbaka? Jag har varit på laserbehandling av flera födelsemärken och nästan alla växer i någon mån ut igen. Undrar om radiofrekvens skulle ”hålla dem borta”. Har tyvärr börjat få fler och fler koholuomia i just ansiktet.

    Tykkää

    1. Hej Eva, och ber om ursäkt att din kommentar förblivit obesvarad så här länge! Själv tycker jag att CO2 laser är bättre än radiofrekvens, men det beror säkert mycket på att jag helt enkelt har mer än 12 års erfarenhet av laser och mindre av RF. Enligt mig är det enklare att bestämma djupet på hyvlingen med laser än med RF. Troligen beror hypopigmentationen mer på området och djupet av såret, än på den valda metoden.

      Tykkää

  2. Hei,
    Minulla on nenässä juuri koholla oleva rasvaluomi. Olen miettinyt pitkään sen poistoa. Varaanko sinulle ajan Pihlajalinnaan ensin konsultaatioon vai voidaanko siinä samalla jo mahdollisesti poistaa luomi? Pelkään vaan, että siitä jää ”isompi” arpi, kuin mitä luomi on nyt. Minulta on kaulasta poistettu luomi laserilla n. 4 vuotta sitten ja siitä jäi paljon muuta ihoa vaaleampi läikkä. Kaulassa se ei haittaa, mutta kasvoilla tuollainen väriero voisi olla pahempi, kuin mitä rasvaluomi on nyt.

    Vai voiko konsultaatiota tehdä ensin kuvien perusteella vai onko parempi tulla paikan päälle näyttämään luomea?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: