Ryhtiliike

Näin kesällä on hyvä miettiä oman kehon hyvinvointia. Lomalla on yleensä hyvin aikaa pohtia omia arkisia valintoja niin ruuan, liikunnan, työn että unen suhteen. Onko elämäni niin hyvässä tasapainossa kuin toivon? Jos ei, asialle täytyy tehdä jotain. 

Työn ja arjen touhussa helposti unohtuu se tärkein työvälineemme – oma keho ja erityisesti lihaskunto ja ryhti. Jos emme pidä lihaksistamme huolta menemme ajan myötä kasaan ja siitä seuraa kivut ja nivelvaivat. Itse huomaan esimerkiksi alaselässäni hyvin nopeasti kun luistan lihaskuntotreenistä ja venyttelystä.

Lihaskunnostaan kannattaa huolehtia ihan iästä, sukupuolesta ja aiemmista liikuntatottumuksista huolimatta. Ei oikeasti ole koskaan liian myöhäistä laittaa lihaksensa töihin!

Päivittäinen liikunta ei tarvitse olla niin aikaa vievä, jopa 10 minuuttia lihaskuntotreeniä päivässä riittää! Sen ehtii tehdä esim ennen aamu-uintia tai -suihkua, ihan vaikka mökkilaiturilla oman kehon painolla. Ja jos ei oikeasti ehdi joka päivä, niin 3-4 kertaa viikossakin on parempi kuin ei mitään.

Treenin ja suihkun tai uinnin jälkeen suosittelen hemmottelemaan ihoa levittämällä jotain hyväntuoksuista kosteusvoidetta koko keholle. Samalla tulee tarkistettua luomet ja kiinnitarrautuneet punkitkin. Paras mahdollinen aamurutiini lomalla!

Ihosyövän leikkauksen jälkeen jää arpi muistoksi

Alla olevan tekstin kirjoittamiseen osallistuin Ihotautitalo.fi-nettisivujen Ihokasvaimet-osion rakentamisen yhteydessä viime kesänä. Ihotautitalo on osa Terveyskylää. Julkaisen kirjoituksen nyt myös täällä blogissani, koska on hyvä osata jo etukäteen varautua lopulliseen arpeen leikkaushoidon jälkeen. Potilaskuvat ovat omia potilaitani.

Ihosyöpien leikkaushoito tähtää aina koko kasvaimen riittävään poistoon. Kirurgisesta toimenpiteestä ihoon jää aina arpi, joka on usein huomattavasti pidempi kuin alkuperäinen ihomuutos.

Jotta koko kasvain saadaan riittävästi poistettua, näkyvän kasvaimen lisäksi täytyy myös sen ympäriltä poistaa terveen näköistä kudosta. Tätä kutsutaan terveen kudoksen marginaaliksi. Eri ihosyövillä on omat suositukset siitä, minkä verran tervettä kudosta leikataan itse kasvaimen lisäksi. Yleensä nämä marginaalit vaihtelevat kolmesta millimetristä kahteen senttimetriin, joissakin harvinaisissa kasvaimissa jopa useampiin senttimetreihin. Leikkauksen seurauksena tulee kudospuutos. Tämän kudospuutoksen korjaamisessa käytetään erilaisia leikkaustekniikoita, muun muassa nk. suoraa sulkua, ihokielekettä tai ihonsiirtoa.

Pienen kasvaimen poiston jälkeen iho suljetaan tavallisesti nk. suoralla sululla. Tällöin tehdään kasvaimen ja marginaalin ympärille kaksoiskaariviilto eli veneviilto (eli poistettu muutos näyttää veneeltä ylhäältä päin katsottuna). Tämä aiheuttaa 2–3 kertaa pidemmän, mutta paljon huomaamattomamman arven kun koko arpi on sileänä ihon tasossa.

Ihomuutoksen sijainnista ja koosta riippuen puuttuvaa ihoa voidaan paikata joko ihonsiirteellä (eli ihoa siirretään muualta potilaan ihosta) tai kielekkeellä (jolloin ihon puutosta korvataan leikkausalueen vieressä olevalla terveellä iholla). Tällöin lopullinen arpi saattaa olla esimerkiksi pyöreä, kiemurteleva tai kulmikas riippuen kielekkeen tai ihonsiirteen muodosta.

Posken basaliooma marginaaleilla, veneviilto ja suora sulku.
Nenän kookas basaliooma, sulku transpositiokielekkeellä nasolabiaalipoimusta.
 

Ihosyövän poistetun kudoksen tutkii aina patologi, joka antaa leikkaavalle lääkärille kirjallisen lausunnon. Patologin lausunnossa saadaan muun muassa varmennus ihomuutoksen laadusta sekä terveen kudoksen marginaaleista. Leikkaava lääkäri päättää patologin lausunnon perusteella, onko muutos täten tullut riittävästi poistettua. Joskus tarvitaan vielä lisää toimenpiteitä, jotta kyseisen ihosyövän uusiutumisriski olisi mahdollisimman pieni.

Time for reflection

If you, like myself, love peace and quiet and time for yourself, I suggest you try kayaking at sea in the early morning. With no timetables, to-do-lists or company. Top notch meditation. 

I’m so grateful to my father-in-law Tom Schröder for getting this red kayak some 20 years ago. I might not have asked, but I consider it’s mine these days. My red life-buoy out in the archipelago, throughout all hard times in life with eg. small children, health issues and other problems. I think this small kayak might even have saved our marriage, that has lasted 12 years today. Elsewhere eg. walking in the forrest or crosscountry skiing do the same thing.

A long lasting marriage has never been a top priority for me, happiness is instead the most important thing. We have only one life and marriage is not supposed to be a fight and struggle. At least not all the time. Money or status should not be the reason to stay in a bad relationship, not even the children, if you are unhappy yourself. 

I try to teach my kids not to be financially dependent on another person. Not even us parents. I hope they will get an education and make money on their own, in order to get through the day. That’s frankly all they need, because happiness will not be found in the wallet. Happiness is found in freedom. All the other good things are actually free – friends and family, meaningful work, nature and health.

Therefore I am so thankful for getting to share my life with someone who think (pretty much) alike. It’s good to sometimes get away, so you can appreciate what you have.

Syylien hoito

Aina välillä vastaanotolle tulee potilaita hankalien ja ehkä kivuliaiden syylien vuoksi. Ajatuksena heillä on useimmiten syylien jäädytys tai laserointi, toiveena että syylä olisi poissa kun vastaanotolta lähtevät.


Valitettavasti syylien häädössä ei ole kuitenkaan mitään nopeaa ja kätevää hoitotapaa, jolla syylästä pääsisi varmuudella ja nopeasti eroon. Syylien hoito vaatii pitkäjänteisyyttää ja hoitoon sitoutumista, oli sitten hoitotapa mikä tahansa.

Syylät johtuvat papilloomaviruksesta, ja tästä viruksesta ei pääse kertaheitolla eroon kirurgisesti tai jäädytyksellä. Kaikki hoitokeinot tähtäävät sensijaan oman elimistön puolustuskyvyn herättämiseen – oman elimistön immunologiset reaktiot siis lopulta parantaa syylät. 

Jos syyliä on useita, riittää että hoitaa muutamia sinnikkäästi. Kun elimistö lopulta herää papilloomaviruksen häätöön, yleensä kaikki syylät häviävät nopeasti.


Ehkä tehokkain ja ainakin edullisin hoito on kotona toteutettu, 1-2 päivän välein. Syylää pehmitetään ensin vedessä tai rasvaisella perusvoiteella ja sitten hiotaan (esim 60-80 hiekkapaperilla!) kunnes saadaan pieni verenvuoto aikaiseksi. Tämän jälkeen sivellään alueelle apteekin syylätuotetta (esim Verruxin tai SyylEnd). Viimeisenä päälle laitetaan keinoihotyyppinen laastari (kuten Duoderm tai Compeed), tai ihan perinteistä ilmastointiteippiä. Tämän sidoksen idea on syylän ”muhittaminen” yhdessä syylähoitotuotteen kanssa.

Lääkärin tekemä jäädytyshoito (kryohoito), tai laserhoito CO2 laserilla, tähtää itseasiassa myös elimistön puolustusmekanismien herättelyyn. Jotta kryohoito olisi tehokas, se vaatisi toistoa 2-3 viikon välein yleensä useiden kuukausien ajan. Laseroinnissa taas jälkisärky ja -hoito saattaa olla pitkä ja hoidettu kohta herkästi tulehtuu, joten hiilidioksodilaser syylän hoitoon ei tulisi olla ensimmäinen tai toinenkaan hoitotapa.

Nykyään löytyy myös harvemmin tehtäviä hoitoja joita voi kokeilla. Esimerkiksi SyylEnd Pen käytetään vain kerran viikossa, joka parantaa hoitomyöntyvyyttä. Tämä toimii yleensä kuitenkin parhaiten tuoreisiin ja pieniin syyliin.

Jos kotona toteutettu paikallishoito ei toimi, voi lääkäri vastaanotolla määrätä esimerkiksi tehokkaampaa imikimodivoidetta. Tämäkään ei kuitenkaan aina toimi, mutta jos saadaan aikaiseksi reipas rupireaktio niin yleensä syylätkin samalla häviävät.

Syylät ovat ärsyttävä mutta hyvänlaatuinen riesa, jotka onneksi kuitenkin yleensä häviävät ajan myötä itsestäänkin, vaikka mitään hoitoa ei edes tekisikään.