Kuvassa teitä Mont Blancilta tiirustelee Pihlajalinna Laser Tilkan Iho ja estetiikka-alueen vastaava lääkäri.
Uudesta tehtävästäni olen innoissani, koska Pihlajalinna Laser Tilkassa on mahtava hoitohenkilökunta sekä lääkäreinä alansa huippu-osaajat ja uranuurtajat. Tämä yhdistettynä parhaisiin ja kattaviin laser-laitteisiin ja neljään leikkaussaliin saa vatsani perhoset vauhtiin. Mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen ovat erittäin laajat, ja koska sekä ihosyövät ja laserit ovat nimenomaisia kiinnostuksen kohteitani, niin Tilkassa voin yhdistää nämä molemmat. Jatkan myös osa-aikaisena lääkärinä HUS:n Iho- ja Allergiasairaalan toimenpideyksikössä.
Pari viikkoa sitten olin tämän vuoden eurooppalaisten ihotautilääkäreiden isoimmassa kongressissa EADV:ssa Genevessä. Uutta asiaa opin ja uusia tuttavuuksia tuli solmittua, mutta viimeisenä päivänä tuntui siltä ettei aivoihini mahdu enempää informaatiota (lisäksi osaksi olin samoja asioita jo kuullutkin Barcelonassa aiemmin syyskuussa).
Eli viimeisenä päivänä Genevessä skippasin luennot, vuokrasin auton ja päräyttelin yksin tunnissa Chamonixiin, josta menin hissillä ylös Mont Blancin huipulle. Luulenpa että tuon päivän tulen muistamaan paremmin, kuin jos olisin vielä viidettä päivää istunut luennoilla.
Har fått äran att bli ansvarig läkare över Hud och estetik på Pihlajalinna Laser Tilkka.