Tiedättekö fiiliksen, kun kaikki tuntuu ärsyttävältä ja pienetkin asiat ovat yhtäkkiä omassa mielessä valtavan raskaita?
Tänään on ollut minulla sellainen päivä, koska olen avannut suuni parista asiasta jotka ovat hiertäneet mielessäni pitkään. Konflikteista nousee aina minulle paha mieli, koska perinpohjin haluaisin tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen. No, se nyt ei vaan näköjään aina ole mahdollista ja silloin jää herkästi loppupäiväksi ärsyttävä epämiellyttävä tunne.
Siis se fiilis, kun tiedät että olet toiminut oikein ja kuunnellut omaa sydäntäsi, mutta tietyt ihmiset eivät vaan tunnu olevan kanssasi samalla aaltopituudella vaan heillä on kova tarve päteä ja osoittaa olevansa jossain tietyssä asemassa. En yksinkertaisesti voi sietää sellaista käyttäytymistä, enkä varsinkaan ihmisiä jotka eivät voi myöntää että ovat toimineet väärin ja siten eivät saa sitä tärkeää sanaa suustaan. Eli Anteeksi tai Olen pahoillani. Nuo sanat eivät maksa yhtään mitään mutta lausumalla ne ääneen kaikki olisi unohdettu ja voitaisiin jatkaa puhtaalta pöydältä.
Juuri semmoisena päivänä tällaisen palautteen saaminen 16-vuotiaalta nuorelta on aivan kuin taivaan lahja – ainakin tiedän miksi teen sitä mitä teen, ja että rakastan työtäni.