Mikä mättää Suomen terveydenhuollossa?

Tätä kysyy aika moni suomalainen tällä hetkellä – niin tavalliset kansalaiset, terveydenhuollon työntekijät kuin päättäjätkin. Itseäni tämä kysymys jopa ahdistaa, koska mielestäni on tehty niin paljon huonoja päätöksiä viime vuosina. Edellinen sote-järjestelmän uudistamishanke kaatui ja sen myötä tietysti miljoonia euroja meni kankkulan kaivoon. Rahoja joita olisi voitu käyttää niin paljon fiksummin, jos kysytään terveydenhuollon työntekijöiltä.

Samoin nyt myös esimerkkinä vaikka uusi Apotti-potilastietojärjestelmä joka on vienyt rahaa, henkilöstöresursseja ja siten potilaille tarkoitettua aikaa aivan valtavasti – tällä hetkellä hintalappu on arvioitu olevan noin 774 miljoonaa euroa (!) ja tämähän otetaan tietysti palkansaajien maksamista veroista. Mainittu summa on varmasti vain alkusoittoa. Tiesitte jo ehkä että lääkäreiden ja hoitajien mielestä Apotti oli susi syntyessään ja edelleenkin huonompi kuin mikään muu potilastietojärjestelmä? Potilaille varattuja aikoja on jouduttu vähentämään, koska Apotin käyttö vie niin paljon enemmän aikaa kuin vanha järjestelmä. Hohhoijaa.

Nämä taloudelliset fiaskot heijastuu tänä päivänä terveydenhuollon työntekijöiden uupumisena ja riittämättöminä resursseina joka taas näkyy kansalaisille puutteellisena terveydenhuoltona.

Osallistun tämän ja ensi vuoden aikana Lääkäriliiton järjestämän Erikoislääkärien johtamiskoulutuksen, johon liittyy 10 luentopäivää ja myös paljon kotitehtäviä ja kehittämistehtävän valmistamista.

Itselläni ei ole mitään kunnianhimoa nousta lääkärijohtajaksi, koska viihdyn liian hyvin kliinisessä työssä hoitaen ihmisiä. Syy koulutukseen hakeutumiselle oli se, että haluaisin oppia lisää terveydenhuollostamme ja tietää miksi toimitaan tietyillä tavoilla.

Koulutuksessa käsitellään terveydenhuollon johtamista monelta saralta. Koulutus saa minulta arvosanan 7 tai 8 (tähän mennessä 4/10 lähiopetuspäivää käyneenä) koska olisin toivonut vähän modernisointia tähän terveydenhuollon johtamiseen – mielestäni kyseiseen koulutukseen olisi voinut kutsua johtajia suomalaisista kaupallisista yrityksistä puhumaan esim henkilöstöresurssien huolehtimisesta ja olemassaolevien rahallisten resurssien hallinnasta. Lisäksi olisin toivonut vähemmän pitkään istumista ja esim puolen tunnin happihyppelyn lounaan jälkeen.

Koulutuksessa herää kuitenkin vääjäämättä paljon ajatuksia näin ”rivilääkärin” näkökulmasta mitä voisimme tehdä jotta Suomessa edes himpun verran paremmin pystyisimme takaamaan kaikille yhdenvertaista ja laadukasta terveydenhuoltoa.

Listaan tähän nyt muutamia asioita joita itse olen pohtinut ja joista voisi ehkä olla hyötyä rapistuvaan terveydenhuoltoomme. Näitä asioita ei siis kukaan ole tässä johtajakoulutuksessa ehdottanut vaan ideat ovat ihan minun henk koht mielipiteitäni.

Kuuntelen erittäin mielelläni vastalauseita näille ehdotuksilleni koska ne eivät varmastikaan ole loppuun asti mietitty, mutta toivoisin että ihmiset muistaisivat että yleinen periaatteellinen vastarinta muutoksille ei hyödytä juuri ketään. Myös argumentit ”koska ollaan aina toimittu näin” voi jättää oman arvonsa nojaan.

——————-

1. Terveydenhuollon henkilöstön jaksamisesta huolehtiminen säästäisi rahaa.

Vaikutusvalta omaan työtahtiin ja työaikoihin pitäisi olla itsestäänselvyys mahdollisimman monessa työpaikassa – kaikki emme ole yhtä tehokkaita ja stressinsietokyky on yksilöllinen. Jos on esim pieniä lapsia tai sairas lähiomainen, pitäisi olla ok tehdä lyhyempää työpäivää, toki täten hieman pienemmällä palkalla. Tai päinvastoin – jos työmotivaatio on korkea, pitäisi voida hoitaa enemmän potilaita/työtehtäviä ja jollain tapaa tästä saada lisähyötyä kannustimien muodossa.

Kannustin laadukkaaseen ja nopeaan työhön voisi olla ehkä osittain taloudellinen (tarkoittaen siis korkeampaa palkkaa), mutta voisimme myös osittain palkita tehokkaita työntekijöitä sallimalla enemmän joustavuutta työajassa. Jos olet suoriutunut päivän tehtävistä, ole hyvä ja lähde kotiin jos haluat. Työn ja hoidon laatua pitäisi tietysti seurata, koska joskus nopeus voi johtaa virheisiin ja laadun heikkenemiseen.

Kokeneet lääkärit ehtisivät hoitaa enemmän potilaita lyhyemmässä ajassa, ja kannustimien avulla saisimme heidät näin paremmin pidettyä kunnallisella puolella työssä, jossa samalla jakaisivat osaamistaan nuoremmille lääkäreille.

Lisäksi sitä uskoisi että lääkärit ja sairaanhoitajat ymmärtäisivät liikunnan tärkeyden, mutta työpaikoilla sairaaloissa ja terveysasemilla tämä ei näy juuri lainkaan. Työntekijöitä pitäisi kannustaa päivittäiseen liikkumiseen, esim jakamalla askelmittareita ja järjestämällä kävelypalavereja sekä ilmaisia ryhmäliikuntatunteja ennen tai jälkeen työpäivän. On tutkitusti todettu että liikunnan myötä muodostuneet aivojen välittäjä-aineet lisää työssä viihtymistä sekä vähentää sairaspoissaoloja – toivoisi että tähän asiaan osattaisiin panostaa ainakin terveydenhuollon työntekijöiden kohdalla!

2. Sairauksien ennaltaehkäisy ja kansalaisvastuu.

Väestön omasta vastuusta omaan hyvinvointiin ja terveyteen pitäisi nostaa enemmän esille, koska ei lääkäri pysty oikeasti enää auttamaan jos on 30 vuotta eletty hunningolla. Tähän pitäisi puuttua jo ihan kouluiässä ja päivittäinen liikunta olla yhtä luonnollinen osa päivää kuin syöminen ja nukkuminen.

Kansalaisvelvoite pitäisi ehdottomasti olla vähintään 30 minuutin reipas kävely edes viitenä päivänä viikossa, mieluiten päivittäin. Sen voi jakaa vaikka kahteen 15 minuutin kävelyyn bussista työpaikalle ja kotiin, jättäytymällä bussista muutamia pysäkkiä aiemmin molempiin suuntiin.

Lisäksi tietysti esimerkiksi tupakoinnin ja huumaavien aineiden käytöstä, auringonotosta tulevat seuraamukset ja ravintorikkaan ruoan sekä riittävän unen ja levon merkitykset ovat asioita joita pitäisi lapsille paremmin opettaa jo koulussa. Myös itse toteutettu huolellinen hammashuolto on tärkeää sairauksien ehkäisyssä. Lisäksi olisi tärkeää että mielenterveyden tukipalveluja olisi saatavilla matalalla kynnyksellä kaiken ikäisille. Tästä valistuksesta ei saisi säästää.

Ja vielä – koska parantuneiden hoitojen myötä ihmiset elävät pidempään, voisi mielestäni myös eläkkeellä olevia ihmisiä ”velvoittaa” jonkinlaiseen yleishyödylliseen palveluun myös eläkepäivillä, jos yleistila sallii. Määrä ja laatu olisi henkilöiden itse päätettävissä, mutta eläkeläiset saattaisivat kokea merkitykselliseksi viikottaisen tehtävän esim toimimalla koulu-vaarina tai -mummina, auttamalla lasten valvomisessa päiväkotien pihoilla, auttamalla vanhusten syöttämisellä ja viihdyttämisellä terveyskeskusten vuodeosastoilla jne. Myös esim omista lapsenlapsista huolehtiminen helpottaen esim päiväkotien iltapäiväkuormaa olisi tällaista yleishyödyllistä palvelua joka säästäisi euroja jostain.

3. Sairauksien haitta-aste pitäisi enemmän määrätä hoitoon pääsyn aikataulua.

Mielestäni työssäkäyvien ihmisten sairaudet jotka estävät työntekoa pitäisi olla kiireellisen hoidon aihe. Tiedämme, että yksi sairaslomapäivä maksaa keskimäärin yhteiskunnalle ja työnantajalle 350 euroa päivässä (!!) joten erittäin paljon kustannuksia voisimme säästää jos voisimme lyhentää sairaslomia.

Lisäksi myös muutoin vaivan haitta-aste henkilöille pitäisi määrätä miten nopeasti hoito annetaan, ja annetaanko ollenkaan yhteiskunnan varoilla.

4. Resurssien hallinta kuuntelemalla ruohonjuuritason työntekijöiden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.

Usein tuntuu että terveydenhuollon asioista päättää ihmiset jotka ovat täysin vieraantuneet potilastyöstä. Parannusehdotuksien esilletuomiselle pitäisi olla salliva kulttuuri.

5. Terveyskeskuksiin erikoislääkäreitä tai eri aiheisiin suppeammin erikoistuneita yleislääkäreitä.

Jos voisimme vähentää turhia tutkimuksia ja toisaalta ajoissa havaita ”red flag”-oireet, säästäisimme erittäin paljon rahaa ja vaivaa. Esimerkkinä voi ottaa esim hyvänlaatuisten pigmenttiluomien ja rasvasyylien turha leikkaaminen terveysasemilla, koska lääkäri ei ole osannut erottaa onko kyseessä esim melanooma vai ei. Toimenpidehuone ja tarvikkeet, hoitaja, lääkäri ja patologin lausunto maksaa vähintään 200 euroa per luomi, puhumattakaan mahdollisista potilaan haavatulehduksista, sairaslomista ym. Jos terveysasemilla olisi eri vaivoihin erikostuneita lääkäreitä paremmin saatavilla, olisi rahallinen hyöty valtava jos voisimme jättää ”varmuuden vuoksi” tehdyt tutkimukset ja toimenpiteet minimiin. Myös lääkäreiden viihtyminen terveysasemilla lisääntyisi varmasti, jos saisivat hieman keskittyä muutamaan aiheeseen.

Pitäisi miettiä, voisiko esim terveysaseman lääkäreitä kouluttaa suppeaan erikoisalan osaamiseen esim 1-2 vuoden koulutusohjelmalla erikoissairaanhoidossa? En näe mitään järkeä siinä että kaikkien terveyskeskuslääkäreiden täytyy hallita kaikki erikoisalat neuvolasta geriatriaan ja mielenterveysvaivoista ortopediaan! Uskon, että potilaatkin lopettaisivat puheet ”arvauskeskuksista”, jos siellä olisi myös erikoisosaamista. Erikoistuneilla yleislääkäreillä voisi olla omat ”mentorit” eli erikoislääkärit joilta tarvittaessa voisivat konsultoida esim kerran viikossa.

5. Oikeat ihmiset johtamaan terveydenhuoltoa.

Vanhat hierarkiset ja jäykät sairaaloiden ja terveysasemien johtojärjestelmät tulisi romuttaa. Ehdottomasti pitäisi lopettaa kliinisessä työssä pätevien lääkäreiden nostamista johto-asemaan. Tällä vanhanaikaisella menettelyllä menetetään taitava ja kokenut lääkäri potilastyöstä ja muiden lääkäreiden opettamisesta, ja samalla saadaan johtajaksi ihminen jolla ei ole mitään kokemusta tai välttämättä edes halua johtamiseen.

Älytöntä on myös että johtajaksi valitaan usein tutkimustyössä ansioituneimmat henkilöt – kymmenien tai satojen tutkimusartikkeleiden teko ei tee lääkäristä hyvää johtajaa, melkein päinvastoin koska monilla huippututkijalla on valitettavan heikot sosiaaliset taidot.

Mielestäni erittäin paljon sote-järjestelmän puutteistamme johtuu siitä, että sairaalamaailmassa on vääränlaiset ihmiset päättämässä asioista. Tutkimus on tietysti tärkeää, mutta nämä kolme ura-haaraa (tutkimus, kliininen työ ja johtaminen) pitäisi olla täysin toisistaan erilliset.

Johtajan pesti pitäisi myös olla määräaikainen, esim 2-4 vuotta. Tämän jälkeen johtajan toimia pitäisi arvioida, myös kuulemalla alaisia tarkasti. Näin toimitaan muun muassa Kanadan sairaalamaailmassa ja hyvin kuulemma toimii.

6. Potilastietojärjestelmät ja tietotekniikka kuntoon.

Itsestäänselvää on tietysti se, että jos potilastietojärjestelmät eivät toimi niin mikään ei toimi. Olen itse tänä syksynä lopettanut työnteon HUS:ssa, osittain sen vuoksi että Apotti on tarkoitus runnoa läpi pakolla ensi keväänä, vaikka kukaan ei missään ole siihen tyytyväinen. Erittäin moni muukin erikoislääkäri on HUS:sta lähtenyt viime aikoina saman asian vuoksi. Meidän lääkäreiden tehtävä ei ole kehittää uusia IT-järjestelmiä vuositolkulla. Noh, Apotista voisi vaahtoa vaikka kuinka, mutta jätän sen nyt tähän.

Sen sijaan – nyt kun tietotekniikka on valtavasti kehittynyt, pitäisi tätä ehdottomasti hyödyntää enemmän terveydenhuollossa potilaan ja hoitohenkilöstön ja lääkäreiden välillä. Esim kaikki kotona tehdyt verenpaine- ja verensokerimittaukset, oirepäiväkirjat ym havainnot pitäisi olla näppärästi lääkärin nähtävillä jo ennen vastaanottokäyntiä. Samoin mielestäni olisi hienoa jos potilaat olisivat sähköisesti kirjanneet hieman enemmän lisätietoa ensikäynnin syylle, kuin esim ”kutina” varaessaan ajan lääkärin vastaanotolle. Esitietojen saamiseen kuluu helposti vähintään puolet vastaanottoajasta ja tällä tavalla vapautuisi aikaa ongelman ratkaisuun ja tarkentaville kysymyksille.

Lisäksi sähköinen raportointi lääkärille ja hoitajille parantaisi luultavimmin hoitomotivaatiota, koska potilas ei olisi yksin kotona vaivansa kanssa.

————

Ugh – hon har talat! 

Tässä siis teille blogin lukijoilleni nyt vähän tenkkapoota takaraivoihin – en sano että nämä ideat mitenkään ovat erinomaisia ja on paljon muitakin asioita ratkottavana (kuten pitäisikö kaikilla olla edullinen sairaskuluvakuutus korvaamassa terveydenhuollon kulut?? Toivottavasti ei mutta sitä kohti olemme nyt nähtävästi menossa!) mutta ihmettelen vaan miksi kukaan ei näitä listaamiani tärkeitä asioita tuo juuri koskaan esille kun puhutaan Suomen soten uudelleenjärjestelemisestä?