Skin Forum Finland

Perjantaina kävin luennoimassa Skin Forum Finland-tapahtumassa ihosyövistä ja niiden erottamisesta hyvänlaatuisista ihomuutoksista.

Kohde-yleisönä oli esteettiset sairaanhoitajat ja kosmetologit, joille oli järjestetty paljon mielenkiintoista ohjelmaa päivän aikana.

Pääpointti luennossani oli se, että tuntemattomiin, hitaasti tai nopeasti kasvaviin ja potilasta askarruttaviin näppyihin ja luomiin ei saisi koskea sairaanhoitajan tai kosmetologin vastaanotolla, vaan suositella näyttämään lääkärille. Jos esimerkiksi basaliooman poistaa näkyvältä osaltaan (kryolla tai muulla tapaa), se jatkaa kuitenkin kasvamistaan ihon alla ja voi lopulta edetä isoksikin jolloin lopullinen leikkaus- ja arpialue ovat valtavat ja näkyvät.

Kävin myös läpi tavallisimmat luomiin liittyvät harhaluulot josta olen aiemminkin kirjoittanut tässä blogissa.

Luennon jälkeen juttelin muutaman erittäin mukavan hoitajan ja kosmetologin kanssa – minullakin olisi valtavasti opittavaa heiltä (mm kosmetiikasta) joten suosittelen kaikkia ammattilaisia verkostoitumaan ja luomaan yhteyksiä myös ammattiryhmien yli. Yhteistyö kannattaa aina.

Tekijä: Marika Schröder

Ihotautilääkäri / Hudläkare

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s