Ruuhkavuodet

Huh, työtäyteinen viikko takana ja nyt vihdoin perjantai. Vaikka toisaalta, en ikinä työviikon aikana laske päiviä viikonloppuun – sen verran rakastan työtäni ja usein tuntuu että vaikka en saisi senttiäkään palkkaa, haluaisin tehdä juuri tätä (toimin siis tällä hetkellä sairaalassa toimenpideyksikössä jossa hoidetaan ihosyöpiä ja niiden esiasteita).

Potilastyö on mahtavan palkitsevaa itsessään ja tälläkin viikolla sain kasvotusten palautetta 86-vuotiaalta mieheltä joka totesi että minusta näkee että nautin työstäni ja että on mukavaa nähdä ihmisiä oikeissa ammateissaan. Positiivinen palaute lämmittää sisältäpäin joka ikinen kerta. (Muutenmiten viisaita vanhukset ovatkaan – tässä työssäni olen niin etu-oikeutettu kun saan ilmaista elämänoppia vanhemmalta sukupolvelta! Ikä ei kerro yhtään mitään siitä mitä pään sisällä liikkuu – usein leikkauksien aikana ehtii käsitellä vaikka minkälaisia aiheita ja huomaa että samanhenkisiä ihmisiä löytyy ihan kaikista ikäluokista).

Ja potilaiden lisäksi mahtavat lääkärikollegat sekä sairaanhoitajat tuovat kultareunuksen muutoin niin hektiselle ja ajoittain jopa kaoottiselle päivälle – lyhytkin nauru laskee ainakin omalla kohdallani stressitasoja. Ja sit jatketaan aherrusta.

Kiireen ja stressin tunnistaa minun mielestäni parhaiten siitä, ettei päivän aikana ole kertaakaan ehtinyt ajatella yhtäkään ”omaa ajatusta” – kun samassa huoneessa kanssasi on jatkuvasti potilas tai vähintään hoitaja ja usein vasta illalla myöhään muistuu mieleen joku henkilökohtainen asia jonka olisi pitänyt ehtiä hoitaa virka-aikana. Voin paljastaa että olen esimerkiksi kulkenut useita kuukausia reikiintyneellä hampaalla, lapsilla on harva se päivä unohtunut koulusta ja päiväkodista tarvikkeita ja olen ajanut (toki täysin vahingossa) katsastamattomalla autolla, ihan vaan koska en ole muistanut.

Toki tämä johtuu osittain siitä, että kun oma työpäiväni sairaalassa loppuu, seuraava ”työ” äitinä ja vaimona alkaa saman tien. Ruuhkavuodet classics, siis.

Tähän ajan hallintaan olen saanut hieman helpotusta kun siirryin puhelinkalenterin käytöstä takaisin paperikalenterin käyttöön ja pitämällä listoja tekemättömistä asioista – myös niistä pienistä. Pienet asiat olen myös huomannut että on parempi hoitaa heti pois alta kun ne eteen tulevat, muuten ne kasaantuvat ja muuttuvat isommiksi ongelmiksi.

Stressin sietooni auttaa myös pian kolmen vuoden ajan jatkunut aamuinen lenkki- ja avantoharrastus. Muutaman työkaverin kanssa tavataan ympäri vuoden 2-3:na aamuna kukonlaulun aikaan (eli klo 6.30), juostaan 3-4 kilometriä kaiken maailman asioista pölöttäen, sen jälkeen pulahdetaan mereen (sauna tai suihku jälkeenpäin on nössöjä varten 😉) ja lopuksi syödään pukukopilla aamupalaa ja juodaan termarikahvit. Töissä ollaan ennen klo 8 jolloin ensimmäinen potilas tulee vastaanotolle. Tämä jos mikään auttaa jaksamaan arjen haasteissa.

Suosittelen kaikille mukavien harrastusten ja ystäväsuhteiden etsimistä ja ylläpitämistä, koska juuri silloin aivot tankkaavat energiaa. Työssä jaksaminen vaatii aivojen toipumista, eikä pelkkä nukkuminen yksinään tähän riitä.

Tekijä: Marika Schröder

Ihotautilääkäri / Hudläkare

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s